Li Anderssonilla, Aki Lindenillä ja Ville Taviolla turkulaisten parhaat mandaatit Turun asioiden hoitoon

Kuntavaaleissa 2021 kolme ehdokasta sai vähintään 3800 ääntä: Li Andersson, Aki Linden ja Ville Tavio. Minna Arve sai ääniä 1510. Onko Minna Arve turkulaisten vai Kokoomuksen pormestari? Millaiset asetelmat #kuntavaalit2025 tuovat ja luovat pormestaripeliin. #turkuäänestää2025

Länsirata - Once Up on a Time in the West

Länsirata - Once Up on a Time in the West.
Kokoomuksen pyssysankarit. Keskusta ja RKP huuliharppukostajina. Mutta onko jutulla konna ? 🤔
Tutustupa tarinaan. https://t.co/xHYK74IxGw #Länsirata

— Keskellä Kenttää (@Keskellakenttaa) August 6, 2024

Puolue ei voi olla yksi eläkeläisjärjestö muiden joukossa!

Kalle Hyttinen kirjoittaa Turun Sanomissa pukumiesten politiikasta. En kuitenkaan voi ihan kaikin osin kritiikkiin yhtyä. Naiset ovat vallanneet yhä useammin politiikan johtopaikkoja. Esimerkkejä on useita: Li Andersson (Vas), Sofia Virta (Vihreät), Sanna Marin (SDP), Maria Ohisalo (Vihreät), Riikka Purra (PS), Annika Saarikko (Kesk.) ja Anna-Maija Henriksson (RKP). Puoluejohdossa alkaa pikemminkin olla pukumiesten aika ohi. Poikkeuksen tässä tekee Kokoomus, jolla ei ole ollut vielä koskaan naista puheenjohtajana. Uskon, että naisten onnistumiset politiikan johtopaikoilla lisäävät  politiikan kiinnostavuutta ja tuo naisia mukaan jatkossakin politiikan johtopaikoille. Suomessa jyllää politiikan GirlPower, voimakkaampana kuin missään muualla. Politiikka elää ja uudistuu.

Pätevistä naisista huolimatta aina ei puoluetasolla tilanne ei ole kovin hyvä. Politiikkaa leimaa myös ukkoutuminen  ja akkautuminen. Puolueet kaipaavat kipeästi nuorta verta jäsenistöönsä. Puoluetoiminta ei voi olla vanhan kaartin kokouksissa istumista ja kahvittelua tuttujen kesken. Myös syvällä rintaäänellä seisaalle nousten lausutut "viisaudet" neljään ilmansuuntaan kumartaen piirikokouksissa tutun porukan kesken eivät tuo uusia äänestäjiä ja jäseniä puolueelle.  Vaikka kahvi ja pulla maistuisikin, nykyinen, usein eläkeläisaktivistien pyörittämä vaalitelttatoiminta ei vaakuta hyvässä kasvukiidossa olevan opiskelijakaupungin nuorisoa. Vaaliteltoilla pitää näkyä nuoria, jotka innostavat nuoria mukaan politiikkaan.Veteraanipoliitikkojen nostalgia-risteilyt vetävät mukaan kolminumeroisia määriä osallistujia, hyviä aikoja on kiva muistella. Tämäkään "suljetun piirin" toiminta ei tuo uusia äänestäjiä mukaan, vaikka muuten hyvältä tuntuisikin.

Mitä sitten keinoksi. Ensimmäinen askel on sanoa tuo edellä mainittu ääneen. Muistelu, nostalgia, kaverit ja kahvi, kaikki ovat hyvin ja hienoja asioita. Täytyy kuitenkin Timo Jutilaa lainatakseni mennä eteenpäin. Nuorten tulee syrjäyttää vanha sukupolvi politiikan foorumeilta, ikäpoliitikoille löytyy kyllä hyviä harraste- ja senioriyhdistyksiä ikäistensä vertaistoimintaan. Tämä uudistuminen ja vallan kaappaaminen on helpommin sanottu kuin tehty, yhdistys, kunta tai piiritasolla tämä ei etene. Tottumus on nk. puoli ruokaa.

Nuoret tarvitsevat mentorointia. Olisivatko tässä apuna puoluiden entiset radikaalit nuorisopoliitikot ja puolueen oppositiohenkisemmät jäsenet. Olisiko heidän välinen vuorovaikutus, konkkareiden kokemusten ja sparraus tie uudistumiseen. Kuka sitten toimii muutoksen fasilitaattorina. Puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri. Asennemuutos ja asioista ääneen puhuminen täytyy aloittaa puolueen johtoelimissä. Puoluejohdon täytyy uskaltaa myös käydä keskustelu senioripoliitikkojen suuntaan ja saada heidän silmänsä aukeamaan. Kahvi kyllä maakunnissa riittää. On tehtävä ikäviäkin asioita, on toiminnan aika. 

Kaikessa kehityksessä kasvat ja kehittyvät kaupungit ovat muutoksessa avainasemassa. Siksi myös jokaisessa puolueessa pitäisi varmistaa politiikan vetovoima myös kaupunkilaisnuorten keskuudessa. Festareilla ei muuteta maailmaa, ei myöskään yksin somessa. Demokratia tehdäään kunnanvaltuustoissa, aluvaltuustoissa ja eduskunnassa. Puolueet ovat tärkeitä, nyt ja jatkossakin.

Meidän on hyvä muistaa eräs mielenkiintoinen esimerkki puoluekentältä ja puoluetyöstä. Alexander Stubb sai kerran liian radikaalina ja liberaalina puoluejohtajana turpiinsa. Hän palasi kuitenkin sankarina ja puolueen kasvojen kirkastajana takaisin (vanavedessä tätä jo mainittua GirlPoweria edustava ulkoministeri Elina Valtonen). Se mikä muutama vuosi sitten vaikutti puolueelle kovin radikaalilta, maistui puolueväelle ja koko kansallekin nyt hyvältä kuin rusinapulla.. Eikö Alexander Stubb ole juuri sellainen henkilö, joka on tuonut Kalle Hyttisen peräänkuuluttamaa riemua politiikkaan. Kova temppu, Kokoomus ja Alexander. Ihmeiden aika ei ole ohi, muillakaan  puolueella

 

Vähän klikkiotsikkoa peliin. Huippupoliitikko dyykkaa roskia!